Leikkaa pensaita säännöllisesti.

Oikea aikainen leikkaaminen tekee antaa pensaille voimaa.

Kasvit vaativat sännöllistä leikkaamista mutta kannattaa muistaa sopiva aika pensaiden ja puiden hoitoon. Leikkaamalla pensaita ne saavat lisää kasvuvoimaa, pysyvät tuuheina ja paikkaansa sopivan kokoisina. Leikkaaminen lisää myös hyötykasvien satoisuutta.

Kevät on sopivaa aikaa puiden ja pensaiden leikkaamiseen. Sopiva aika on ennen silmujen puhkeamista maallis-huhtikuussa, jolloin kasvi ei häiriinnyn leikkauspuuhista. Useimmille kasveille tämä on sopivin aika.

Joitakin kasveja leikataan jo aiemmin kevättalvella ja joitakin vasta syksyllä.  Syksyllä leikataan etenkin keväällä mahlaa vuotavat lajit, kuten koivut, vaahterat ja luumupuut, sekä hevoskastanjat ja kirsikat.

Leikattavia pensasaitoja voi leikata kesällä jolloin ne voi pitää halutussa muodossa muodossa. 

Alasleikkaaminen uudistaa, harventaaminen antaa kasvuvoimaa
Useimmiten kasvi kaipaa hoitavaa harvennusta mutta aika-aijoin pensaat on syytä uudistaa. Leikkauksen tavoitteena on, että pensaasta tulee ilmavampi ja jäljelle jäävät oksat saavat enemmän valoa. Koristepensaat leikataan harventaen vanhimpia oksia tai pensas uusitaan alasleikkaamalla matalaksi. Harvennettavat oksat leikataan yksitellen tyveltä saakka tappeja jättämättä. Kannattaa muistaa silti matti harventaewssa varsinkin vanhempia kasvejä sillä niiden oksien poistaminen voi lisätä ei-toivottua versomista. Harventaen leikataan syreenit, aroniat, marjaomenapensaat, tuhkapensaat, vaahterat, jasmikkeet ja tuomipihlajat.

Alasleikkasu onkin sitten yksinkertaisempaa. Alasleikatessa pensaan kaikki oksat leikataan kerralla 10-15-senttisiksi. Alasleikkaus toimiii erityisesti sellaisille kasveille jotka tuottavat runsaasti tyviversoja.

Alasleikkausta ei tehdä joka vuosi. Alasleikattavia kasveja ovet Orapihlajat, kanukat, lumimarjapensas, pensasangervot, hapokkaita marjoja tekevät pensaat, sekä seppelvarpu.

Leikkaukseen soveltuvat parhaiten raivaussakset joilla yksittäiset oksat saa helposti poimittua leikattavaksi. Paksut oksat voi leikata oksasahalla joita löytyy käsisahamallisena, varteen kiinnittettäviä ja myös akkukäyttöisiä laitteita.

Pakko ei kuitenkaan ole leikata
Kasveja ei ole pakko kuitenkaan leikata, luonnossakin ne kasvavat ilman ihmisen ohjausta. Sahaan ja saksiin tartutaan vain, kun on tarvetta. Kuolleet oksat tulee aina poistaa, jotta kasvi pysyy siistinä ja terveenä.

Vapaasti kasvavat havut ja koristepuut kaipaavat harvoin leikkaamista. Koristepensaiden leikkaustarve riippuu lajista ja sen kasvunopeudesta. Satokasveilla leikkaaminen on lähes vuosittaista.

Lisää vinkkejä leikkaamiseen  ja parhaat ohjeet kullekin kasville saat puutarhakaupastasi.